Ajattelin ensin etten siirry uuteen blogiini ennen kuin talokaupat varmistuvat mutta jälleen kerran havahduin ottamaan yhdet yhtäläisyysmerkit pois. Uuden blogin haluan joka tapauksessa, kävi uuden kodin hankinnassa kuinka tahansa.

Siispä nöyrin ja kaunein kiitokseni kaikille Teille ihanille ihmisille, jotka olette vierailleet tässä blogissa. Te olette olleet valtava voimanlähde ja verraton vertaistuki keskenmenoista toipumiseeni. Nyt on aika kääntää uusi luku elämässä uuden blogin myötä. Ihanaa oli myös lukea kommenteistanne, että olette valmiita kulkemaan rinnallani myös jatkossa :) Minut löydätte nykyään täältä:

http://elonhetkia.vuodatus.net/

Haaveista on alettu tekemään totta! Omakotitalon myyjän kanssa pääsimme sopimukseen ja nykyinen rivitaloasuntomme on laitettu myyntiin. Eli enää on pieni mutka matkassa, ensin pitää myydä tämä nykyinen koti ennen kuin virallisesti talo on meidän! Mutta sen ei pitäisi olla temppu eikä mikään, nyt sormet ristissä täällä, että kaikki sujuisi loppuun asti hyvin. Olo on edelleen täysin epätodellinen, pieni mieli ei voi vielä käsittää, että kohta eräs unelma on toteunut :) Kaikki tuntuu olevan liian hyvää ollakseen totta ja silti kaikki on totta! (Nipistän itseäni varmuuden vuoksi ettei tämä ole vain unta...) =)

Samalla kun virittäydyn henkisesti uuteen kotiin ja alan irroittautua tästä asunnosta ja paikasta koen, että tämä blogi on tullut myös tiensä päähän. Aloittaessani pitämään tätä halusin antaa blogilleni nimeksi jotain, mikä paljastaa heti mistä on kyse. Siis keskenmenoista. Tänne kirjoittaminen on ollut eräs keino purkaa kaikkea sitä tuskaa mitkä keskenmenot ovat aiheuttaneet. Mutta nyt koen, että tämän blogin nimi on liian rajallinen. Elämään on tullut niin paljon muutakin sisältöä ja tunnen, että olen muutakin kuin vain keskenmenoja kokenut nainen. Ne tulevat toki aina olemaan eräs minua määrittävä piirre, mutta niitä piirteitä on muitakin.

Olen pohtinut tätä jo jonkin aikaa ja uuden kodin myötä se tunne on vain vahvistunut. Aivan alusta ei voi koskaan aloittaa elämäänsä mutta uuden suunnan voi ottaa koska tahansa. Ja nyt minä koen olevani valmis kääntämään tätä venettä uusille reiteille. Jääköön tämä blogi silti olemaan, vertaistueksi heille ketkä tänne eksyvät ja muistoksi meidän kahdelle pienelle ihmeellemme. Ja se paras osa tulee tässä, en minä kirjoittamista lopeta. Ette te minusta niin helpolla pääse ;) Mielessä muhii jo uusi ajatus uudesta blogista. Sen tulen toteuttamaan kun aika on kypsä... Siihen asti jatkan täällä.

Tässä eletään nyt jännittäviä aikoja. Elämässämme on myös toinenkin projekti eli omakotitalo ja miten se hankitaan. Siinä mielessä tämä projekti on helpompi, että tässä selviää puhtaasti rahalla. Kiikarissa on tällä hetkellä lupaava talo-ehdokas ja tänä iltana on tehtävä päätös: ota tai jätä. Vielä(kään) en tiedä kumman teen...

Se hyvä puoli tässä on, että se toinen projekti on jäänyt täysin taka-alalle. Energiaa ei kertakaikkiaan riitä molempiin. Tämä on myös ollut täysin tietoinen päätös ja toiminta. Olen km:jen jälkeen joutunut puntaroimaan elämää niin monelta kannalta uudestaan ja tullut siihen tunteeseen, että kävi lapsi-projektissa kuinka tahansa, minä haluan asua omakotitalossa kaikesta huolimatta. Taustalla tässä kummittelee joku vanha kuvitelma ydinperheestä; aviomies, talo, pari lasta, koira.... Ja nyt kun se kuvitelma elämän kolauksien myötä hajoaa palasiksi, tajuan etten halua heittää kaikkea pois yhdellä kertaa. Vaikka en lasta saisikaan se ei poista halua asua omassa talossa. Olen alkanut tässä pikku hiljaa oppia vetämään pois yhtäläisyysmerkkejä eri asioiden väliltä muutenkin. Nyt vasta huomaan miten rajoittunut maailmankatsomus minulla on ennen ollut, on tosin vieläkin, mutta ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu.

Ja tämä taka-alalla oleva projekti kyllä säilyy. Eläähän se mielessä koko ajan, ei siitä pääse mihinkään. Mutta sen rinnalle on tullut paljon muutakin elämää ja siitä olen ylpeä. Se vaatii paljon eikä ole ollut helppoa. Aina tulen vähätelleeksi itseäni ja yritän nyt päästä siitä eroon. Tai pikemminkin antamaan itse itselleni kunniaa ja arvostusta kun siihen koen olevan aihetta. Aihe voi olla pieni, mutta kun se huomaa tunne on suuri. Arvosta itseäsi. Joka päivä. Tänäänkin. 

En yleensä pidän tämänkaltaisesta musiikista, mutta hetki sitten ks. biisi soi radiossa ja jäin kuuntelemaan sanoja. Aivan loistavaa kielen neroutta.

"Tie oli päättyä ennen kun kerkes alkaakkaan
Mut keskoskaappissa ne sai mut ja Jeren jatkamaan
Lastenkliniikalta ponnistaminen on raskaampaa
Mut oppiipahan arvostamaan matkaansa
Kun kaks siskoo poistuu jo ennen mun syntymää
Toinen syntyy toinen kuolee, se on ympyrää"

Cheek: Haurasta

Terveiset tuuli tuo haikaratohtorilta! Ajattelin ensin etten jaksa tänään vielä mitään kirjoittaa, mutta kirjoitetaan nyt kun kaikki on tuoreessa muistissa.

Ei ollut hukka reissu ja päälisin puolin jäi ihan hyvä maku. Meillä sattui olemaan oikein mukava naislääkäri, tuntui hyvin empaattiselta ja asiantuntevalta. Mukavaa saada välillä myönteinen kokemus lääkäristä, niitä kun ollut aika harvassa tähän asti.

Aloitetaan vaikka miehestä ja simpoista. Tulokset olivat lääkärin mukaan oikein hyvät. Muutamia arvoja: tilavuus 2,5 ml, tiheys 81 milj./ml, nopeasti liikkuvia suoria 46% , hitaasti liikkuvia kaartelevia 22%, epänormaaleja 88 %, muodoltaan normaaleja huimat 12% (lääkäri ei kuulemma koskaan ennen ole vastaanotollaan törmännyt näin hyvään tulokseen, on luullut ettei kukaan voi ylittää edes 10% alaviitearvoa) :), vasta-aineita 3% eli vähän.  Että miehen "kama" näyttäis olevan aika tykkiä! Kyllä noilla pitäisi vauva saada aikaiseksi. Eli vika ei luultavimmin ole hänessä ja tästä päästääkin siihen muttaan eli mutta.....

Mutta siis minä. Lääkäri oli hieman huolissaan limakalvon paksuudesta tai lähinnä sen ohuudesta. Epäili josko minulla munarakkula ei kypsy tai sitten tämä kierto on ollut vain huono ja ov ei ole tapahtunut. Otettiin pari verikoetta selventämään asiaa, tulokset saan parin viikon kuluttua. Suositteli hoidoista minulle kierron kartoitusta ja ehkä munajohtimien aukiolotutkimusta. Kuulemma joillekin joskus voi kaavinta ja tulehdukset aiheuttaa jotain häikkää ja tällä aukiolotutkimuksella saadaa ns. röörit auki ja monille jo yksistään se auttaa raskaaksi tuloon. Ja nuo kun saadaan selville niin ehkä tueksi lugesteroni-lääkitys. Mutta nämä tutkimukset tapahtuu kesän lopulla, ehkä, jos siis niihin haluamme mennä tai siis minä haluan.

Mitään syytä keskenmenoihin lääkäri ei osannut sanoa, se oli jo arvattavissakin. Kun kuulemma keskenmenot ovat niin yleisiä ja vasta kolmannen jälkeen aletaan tutkimaan..... Joojoo, on kuultu ennenkin. Tietysti halutessamme saamme nuo tutkimukset (kromosomi ja tukostaipumus) aiemminkin.

Muuten lääkäri kyllä otti huomioon myös aiemman sairashistoriani ja sen miksi minulle km:t eivät ole mikään leikin asia (joskaan ei kenellekään muullekaan), josta olin todella tyytyväinen. Hän osasi ottaa huomioon kokonaisuuden eikä pelkästään keskittynyt tähän lapsettomuuteen. Tai emmehän me itse asiassa ole heidän mittapuun mukaan lapsettomia kun kaksi raskautta on ollut. Toisaalta yhtään lasta, elävää, ei meillä ole... No niin tai näin. Apua kuitenkin sieltä saamme jatkossakin ja se tässä on tärkeintä.

Ovistikkuja ostin vastaanotosta, kuulemma niiden pitäisi olla luotettavia ja toimivia. Tämä lääkäri niitä suositteli ja ajattelin jos niillä saisin jotain tietoa mitä alakerrassa tapahtuu vai tapahtuuko mitään... Katsotaan nyt josko jaksan jo ensi kierrosta alkaa tikuttelemaan. Pikkasen huolestuttaa, että ovuloinko minä ollenkaan.... Tai no ainakin todistettavasti kaksi kertaa olen.

Vaan tulihan ne kyyneleet iltapäivällä autossa matkalla töistä kotiin. Kyllä se silti tuntuu, tiedättehän, siellä sydämen viimeisimmässä sopukassa, pimeimmässä nurkassa missä herra Pelko pitää majaa. Raottaa ovea ja kuiskaa hiljaa; Tuleeko tästä ikinä mitään...

"What does tomorrow want with me
What does it matter what I see
If I can't choose my own design
Tell me where do we draw the line"

Poets of the Fall: Where Do We Draw the Line

Ja siihen perään:

"I said baby don't worry
Life will carry
Just take it slowly

Cos the love you used to feel's still there, inside
It may be a faded photograph, but I know you care, so don't hide it
If you're scared, I'm here beside you,
If you get lost I'm here to guide you
and I'll give you peace when peace is fragile
Love is all the good in you
Love is peace when peace is fragile"

Poets of the Fall: Fragile

Kas siinäpä kysymys. Huomenna meillä on siis ensikäyntiaika Väestöliitolla. Epäilen kyllä vahvasti ettei huominen tuo tullessaan mitään, uutta ainakaan. Paitsi simppatulokset. Niiden pitäisi olla valmiit, mutta olemmeko me....  Tai minä kyllä ainakin alan olla jo aika ylikypsää kauraa tämän asian suhteen...

Mitään suurempaa urheilujuhlan tuntua ei ole ilmassa. Töissäkin sanoin, että joo tehdään noi hommat sitten huomen aamulla..... en edes heti muistanut etten ole aamusta paikalla. Kaskas. Aivan ihmeellistä minulta, joka suunnittelen ja muistan kaiken suunnilleen minuutin tarkkuudella.

Mieheltä kysyin, mitä hän on ajatellut tulevilta tutkimuksilta/hoidoilta ja tuttuun tapaa sain lyhyen ja ytimekkään vastauksen: en vielä mitään kun ei ole asiasta mitään kunnon tietoa, eiköhän se lääkäri sitten kerro mahdollisuuksista. Että näin. Ja juuri näin. Ihan turhaan tässä onkaan pähkäillä omassa pienessä kierossa mielessä mitään kun mistään (juurikaan) en tiedä mitään. Kyllä se huomenna selviää jos on selvitäkseen. Yritän pitää oman pääni kylmänä ja olla odottamatta mitään epärealistista lääkärin suhteen kuten, että hän ojentaisi takahuoneesta meille pienen käärön ja sanoisi, että tässä teille tämä lapsi, tätähän te tulitte täältä hakemaan! Voi kunpa se olisikin niin helppoa. No joo, ainahan sitä saa tietysti toivoa ;)

Tämä kierto on mennyt yllättävän kivuttomasti, kp 25 ja jo lähinnä odotan menkkojen alkamista. Aika maailman 7. ihme saisi olla jos olisin pieniinpäin, sen verran hiljaista on ollut kamarin puolella. Se huono puoli on, että kun kaksi kertaa on ollut raskaana niin sitä vaistonvaraisesti (tai pakonomaisesti kuitenkin...) etsii itsestään raskauden merkkejä kun tietää miltä se omassa kropassa tuntuu. Jokainen vihlaisu, nippaisu, turvotus, arkuus, herkkyys, väsymys.... Voisikohan sittenkin.... Ja tietää myös senkin, että ei. Ei tällä(kään) kertaa.

Toisaalta se tuo myös suuren helpotuksen. Ei mitään ikäviä raskausoireita, ei pelkoa ja jännitystä, että onkohan siellä sisuksissa sittenkään mitään elämää. Ja jos on niin kuinka kauan. Ei hermoja raastavaa ultran odotusta. Ei jatkuvaa epätietoisuudessa elämistä. Ja se sopii minulle paremmin kuin aikoihin! Ne pienet asiat tekevät tästäkin onnellisen ajan, kun tietää mitkä housut mahtuu jalkaa ensi kuussakin :) Ei tämä lapsettomuuskaan aina niin kamalaa ole. Tai vaikka ikävän ja vaikean asian kanssa joutuukin elämään niin ilo on silti sallittua. Ei ilo ja suru ole toisensa pois sulkevia, toinen kulkee toisessa kädessä ja toinen toisessa. Kuljetaan yhdessä kultaista laveaa keskitietä. Eikä pidetä kiirettä maaliin.

Äiti, minun täytyy jatkaa.

Joku kutsuu kulkemaan.

Täytyy taittaa taival matkaa,

vaikken tietä tunnekaan.

Siellä missä toisiansa

aallot vievät tansseihin,

siellä, veden loiskinassa,

siellä olen minäkin.

Siellä, missä korkealla

siintää pilvi sulavin,

siellä, sinipilven alla,

siellä olen minäkin.

Äiti, katso, kuinka kasvan!

Kuule, kuinka kohisen!

Minkä kasvoin viime vuonna,

tänään kasvan ohi sen.

Avara on taivaan syli.

Tuulen teitä purjehdin.

Pääsky lentää pääsi yli:

siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.

Tulen kyllä takaisin.

Iltatuulen hyväilyssä:

siinä olen minäkin.

 Anna-Mari Kaskinen

"Mielenrauhaa ja tyytyväisyyttä ei tuo se, että saat mitä haluat, vaan se, että haluat mitä Sinulla jo on."

Tom McGrath: Stressiterapia

Nyt on tullut jokin vaihe tässä lapsettomuudessa, jota ei ennen ole ollut. Sanalla sanoen kyllästyminen. En ole tännekään paljon kirjoitellut kun tuntuu ettei ole kerta kaikkiaan mitään uutta sanottavaa, enkä jaksa enää vatvoa samoja juttuja sen sadannen kerran. Tätä kyllästymistä on kestänyt jo jonkin aikaa ja huomaan sen vain lisääntyvän. Ennen tässä vaiheessa kiertoa (mahd. ov) on ollut fiilikset järjettömän korkealla mutta nyt on lähinnä sellainen vai niin-olo. Ajattelin, että kyllä se pakottava tarve tulla raskaaksi iskee kierron tässä vaiheessa mutta ei. Ei mitään sen suuntaista.

En ole paljon edes jaksanut ajatella mitään aiheeseen liittyvää. Tai sitten se johtuu siitä, että olen ajatellut jo niin paljon ks. aihetta näinä viimeisenä 4 vuotena, että raja tuli vastaan. Kai se on raja näköjään tälläkin asialla, lapsettomuudella. Vai olenko minä luovuttamassa? Väsynyt viimein taistelemaan sellaista asiaa vastaan, jota minä en voi voittaa? Suostunut tajuamaan, että tässä pelissä ei mitkään säännöt päde? Miksi taistella tuulimyllyjä vastaan kun voi istua maassa ja nauttia ilmasta, antaa tuulen sekoittaa tukkaa... Ei se niin kamalaa ole, jos kutrit eivät aina ole ojennuksessa...

Edes tuleva äitienpäivä ei ahdista. Ei koske minua, joten miksi välittäisin ja jos välitän niin sillä ajatuksella, että minä olen jo äiti. Olen äiti niille kahdelle pienelle, jotka eivät olleet tänne tarkoitetut. Vaikka syli on tyhjä niin sydän ei. Vaikka minua ei ole kukaan kutsumassa äidiksi niin sisimmässäni olen äiti. Minä tiedän sen ja se riittää.

"Anna tuulen puhdistaa..."

Tehosekoitin: Maailma on sun

Helposti tulen kuvitelleeksi, että tänne kirjoittaessani kirjoitan vain itselleni. Ehkä siksi, että tästä on tullut paikka jonne voin purkaa mieltä myllertävät asiat ja saada ne siten, ainakin hetkeksi, pois ajatuksista. Mutta aika ajoin pysähdyn huomaamaan kuinka kävijälaskurissa lukema kasvaa.... täällähän käy muitakin! Täällä käyt juuri sinä ja juuri sinua haluan kiittää. Kiitos.

Lämmittää kovin mieltä huomata, että ehkä ajatuksissani on sittenkin jonkinmoista tolkkua kun vierailijoitakin blogissani käy. Kiitos myös teille kaikille ihanille ihmisille, jotka olette jättäneet kommentteja ja kannustavia sanoja. Niillä on kantava voima ja ne tulevat enemmän kuin tarpeeseen. *halaa kaikkia* Vertaistuen merkitystä on vaikea edes pukea sanoiksi, kuinka paljon se auttaa jaksamaan.

Ja jos et ole jättänyt vierailustasi kommenttia niin ymmärrän sen hyvin, mutta mielelläni haluaisin tietää sinusta. Miten olet vaikka eksynyt sivuilleni, koskettaako aihe sinua henkilökohtaisesti? Jotain pientä osviittaa siitä, ketä kaikkia siellä ruudun toisella puolella on