Alkuun syvä huokaus. Ei se mies saanut aikaiseksi soittaa Väestöliittoon ja varata aikaa siihen siemennesteanalyysiin. Kuulemma niin kiire, joka pävä, koko ajan, ei ehdi. Näinkö se lankesi tämäkin minun kontolleni. Välillä kyrpii ihan todenteolla olla nainen näissä asioissa. Kiljuisin riemusta jos minun osani olisi käydä kerran masturboimassa sairaalan takahuoneessa! Ja sillä selvä. Tai edes jokus voitaisiin vaihtaa osia. Olisi kerrankin edes miehen vuoro kuulostella kroppaa, laskea päivä, tuntea vihlonnat, kivut ja säryt. Miksei ihmistä ole luotu kaksineuvoiseksi? Niin kuin matoja. Kun kaksi ihmistä kohtaisi toisensa ja he päättäisivät lisääntyä, he voisivat sopia keskenään kumpi suorittaa vaativan tehtävän. Mutta ei, se on tässä maailmassa aina nainen. Aina minä.

Toisaalta voiko ajatella että suurempi tuska tuottaa myös suuremman onnen. Ja toisaalta kuka sen määrittää kuinka iso kenenkin tunnekokemus on. Onko miehen tunteet koskien lapsen saamista aina jotenkin vähäisemmät? Ei se niinkään voi olla. Tasan eivät vain käy nämä onnenlahjat. Niin se on. Jotkut odottaa kauemmin, jotkut vähemmän. Me olemme odottaneet kohta neljä vuotta. Kauanko vielä??

"Kuka päättää, ketkä saa onnistua..."

PMMP: Oo siellä jossain mun