Tuo luin jostain naistenlehdestä jo vuosia sitten. Jutussa naishenkilö kertoi elämästään ja siitä, että tuo sanonta kuului isänsä vakiofraaseihin. Ja niin totta! Tuon kun aina muistaisi tällainen hätähousu.

Kp 2 tänään. Eivät muuttuneet kaksi miinusta plussaksi... Kyllähän me molemmat miehen kanssa sitä plussaa kuitenkin toivottiin, vaikka tässä nyt ollaankin niin kuin tämä olisi ollut parempi vaihtoehto. Huomasin vain eilen, että millainen "kaikki-heti-mulle-nyt"-tyyppi oikein olenkaan. Enkö tosiaan suo itselleni yhtään aikaa toipua km:noista. Vaan heti muka pitäisi olla uusi pulla uunissa. Kaavinnastakin on vasta aikaa hieman alle 3 kk! Ehkä kroppakaan ei ole mikään vauvantekokone vaan se tarvitsee aikaa toipua, mielestä puhumattakaan. Onhan se valtaisia mullistus ja muutos keholle ja mielelle kantaa sisällään uutta elämää. Ja kun se väkivalloin revitään sieltä ulos niin toipumiseen menee aikaa.

Tämän kun oivalsin olo muuttui taas hitusen paremmaksi. Itseäni soisin armahtavan hieman useimminkin. Taidan mennä sinne mättäälle nyt istumaan.... ;)