It's back! Nimittäin kuume. Vauvakuume.

Huomaan yhä usemmanin käyväni lueskelemassa vauvakuumelijoiden ketjuja keskustelupalstoilla. Ja kaiken lisäksi vielä odottajienkin! Sulaa hulluuttaa, tiedän. Mikä masokistinen luonnevika ihmisellä mahtaa olla kun kääntää omaa veistä omassa haavassaan.... Mutta koko se maailma, vauvaantumisen maailmaa, vetää puoleensa kuin valonliekki yöperhosta.... En vaan voi pysyä poissa! Minä tahdon siihen takaisin!

Keskenmenosta on nyt aikaa reilut 2 kuukautta. Ja kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että ihme tapahtuisi pian uudestaan. Pelko menetyksestä on kasvanut jo niin suureksi ettei sitä edes kunnolla enää erota. Siis tähän tyyliin: Pelkään että menetän hänet km:ssa, tai pakosta tehdyssä raskauden keskeytyksessä (jos kaikki ei ole hyvin). Mitäs jos menetän hänet kohtukuolemassa, synnytyksessä, kätkytkuolemassa. Mitäs jos hän kuolee vaunuissa, kiertyy naru kaulan ympäri (niinkin on käynyt), oppittuaan kävelemään juoksee auton alle, hukkuu järveen, teini-iässä joku kolkkaa kadulla.....  Lista on loputon. Niin loputon ettei järki ja tunteet enää riitä. Jossain vaiheessa pelon kanssa on vain opittava elämään. Nyt on hyvä aloittaa.

"Kai ehjin siivin
me vielä joskus liidetään..."

PMMP: Salla tahtoo siivet