Äiti, minun täytyy jatkaa.

Joku kutsuu kulkemaan.

Täytyy taittaa taival matkaa,

vaikken tietä tunnekaan.

Siellä missä toisiansa

aallot vievät tansseihin,

siellä, veden loiskinassa,

siellä olen minäkin.

Siellä, missä korkealla

siintää pilvi sulavin,

siellä, sinipilven alla,

siellä olen minäkin.

Äiti, katso, kuinka kasvan!

Kuule, kuinka kohisen!

Minkä kasvoin viime vuonna,

tänään kasvan ohi sen.

Avara on taivaan syli.

Tuulen teitä purjehdin.

Pääsky lentää pääsi yli:

siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.

Tulen kyllä takaisin.

Iltatuulen hyväilyssä:

siinä olen minäkin.

 Anna-Mari Kaskinen

Vihdoinkin
on aamu
jolloin haluan herätä uuteen päivään

venyttelen
huokaan

ja todella
päässäni on jo ajatus
jostakin uudesta

vihlova kipu
uuvuttava ahdistus
syvän menetyksen suru
ei ole enää ainoa asia
johon herätessäni havahdun

Olisiko mahdollista
että pahin olisi jo ohi

Olisiko mahdollista
että ne
jotka vakuuttivat tunnelin päättyvän kerran
olisivat olleet oikeassa

Olisiko mahdollista
että vähitellen haluaisin taas elää

Hiljaa kuiskaan
itsekin tätä kevyttä oloa vielä epäillen

Kiitos.

~Irja Askola

Niin pieni

viaton

kevyt kuin perhosenlento

puhdas kuin enkeliuni

Äitisi kyyneleet

runsaat

polttavat

kuka laskisi niiden määrän

kun suurinta iloaan

suurinta suruaan vuotavat

Mutta kukiksi puhkeavat

ruusuiksi hehkumaan

kieloiksi tuoksumaan

siellä missä kuljet

silmänkantamattoman

kyynelkukkameren keskellä

ihmettelet

näinkö rakas olit

vaikka päiväsi niin lyhyt

Maaria Leinonen

Sen jälkeen on

kaupunki ollut täynnä

pyöreämahaisia nuoria naisia,

lastenvaunuja,

iloisesti kirmaavia kaksivuotiaita -

päivällä kadut täynnä, yöllä unet.

Joskus kuljen hautausmaalla,

etsin pieniä kumpuja,

luen risteistä ja laatoista

syntymä- ja kuolinaikoja.

Sinulla ei edes kumpua,

jolle veisin kukkaseni -

minun syntymättömäni.

Maaria Leinonen

Kaikki on vielä niin lähellä
ettei taakse uskalla katsoa,
eikä alas,
niin ohut kalvo kattaa epätoivon.
On mentävä eteenpäin,
syvyyksien yli.

Anja Salokannel

" Kaikki menneet murheelliset päivät,
  itkut, jotka itkemättä jäivät,
  suru, jota lievitä ei kukaan
  kipu, joka aina tulee mukaan
  tuska, joka yhä kulkee kohti
  murhe, joka epätoivoon johti
  kyynel, joka poskille ei juokse; kaikki kootaan Isän luokse.

  Kerran vielä merkityksen saavat
  kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat.
  Aika kutoo suurta salaisuutta:
  kivun kautta Jumala luo uutta.
  Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan.
  kyyneleetikin puhkeavat kukkaan.
  Vaikkei silmä vielä nähdä saata,
  tuskakin on toivon kasvumaata"

Anna-Mari Kaskinen

Elämä on aika fifty-fifty.

Puolet kuukaudesta on aina jees, jees, jees-fiilis. Ihan varmaan nyt käy tärppi.... Kyllä me vielä onnistutaan...Kaikki on mahdollista.... Eli Toivoa siis isolla t:llä. Toisen puolen kuukaudesta on taas nou, nou, nou-fiilis. Menkat alkaa.... Pettymys. Epätoivo. Miksei taaskaan onnistanut.... Me ei ikinä saada lasta... Ja tämä sama kaava toistuu kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen...

Eilen tein myös sen huomion, että jos tuota 50-50 ajattelua hieman laajentaa kuukauksista vuosiin niin itse asiassa karkeasti jakaen olen hedelmällisen iän puolivälissä. Tästä hetkestä taaksepäin (suunnilleen) alkoi hedelmällinen ikä ja tästä eteenpäin on vielä (suunnilleen) yhtä monta hedelmällistä vuotta jäljellä. Okei, toki hedelmällisyys laskee radikaalisti loppua kohden, mutta nyt ei mietitä sitä koska tämä ajatus on positiivinen :) Siis se, että olen vasta matkan puolivälissä. Minulla on vielä puolet matkasta jäljellä ja sinä aikana voi tapahtua mitä vain!

KUINKA KAUKAA TÄHÄN HETKEEN

Olen kulkenut pitkän matkan
mutta olen vasta tässä.
"Olet vasta tässä",
he sanovat.

Mutta kukaan ei kysy,
kuinka kaukaa
olen tähän hetkeen tullut."

Maaria Leinonen

FATHERS POEM

It must be very difficult
To be a man in grief,
Since "men don't cry" and " men are strong".
No tears can bring relief.

It must be very difficult
To stand up to the test
And field the calls and visitors
So she can get her rest.

They always ask if she's all right
And what she's going through,
But seldom take his hand and ask,
"My friend, but how are you?"

He hears her crying in the night
And thinks his heart will break.
He dries her tears and comforts her,
but "stays strong" for her sake.

It must be very difficult
To start each day anew,
And try to be so very brave--
He lost his baby too.

-kirjoittaja tuntematon-

Kirjasta Rita Kreula: Kuvittelenko, vai kuoliko jotain? 

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Niin se menee. Toisen km:n aikana tuli tunne ettei koskaan enää. Ei enää ainuttakaan raskautta, ei enää ainuttakaan keskenmenoa. Tämä ei ole minun lajini. Nyt riittää, tähän taloon lasta ei tule.

Mutta niin se mieli muuttuu. Mistä nousee se tahto jatkaa? Mieli on siitä kummallinen että vaikka se olisi kuinka romuna tahansa, se korjautuu, ajan kanssa. Ja nyt eletään toivossa. Siinä toivossa, että meillekin haikara löytäisi perille asti. Toivossa, että tultaisiin vielä uudestaan raskaaksi. Toivossa, että se raskaus saisi onnellisen lopun. Toivo on se asia mitä minulta ei voi viedä, vaikka kaikki muu vietäisiinkin.

Kun laiva uppoaa
on lähdettävä uimaan
ja unelman upotessa
on pakko etsiä pohjaa
jalkojensa alle.

Mutta päästyäsi rannalle
ala rakentaa uutta laivaa
ja etsi itsellesi uusi unelma -
sillä haaksirikosta voit vielä
hengissä selviytyäkin,
mutta elämä ilman unelmia
ei ole mitään elämää.

Raili Malmberg,  Riekonmarjat