"Mielenrauhaa ja tyytyväisyyttä ei tuo se, että saat mitä haluat, vaan se, että haluat mitä Sinulla jo on."

Tom McGrath: Stressiterapia

• Arvosta sitä, miten olet selvinnyt elämäsi vaikeuksista.

• Näe kohtaamasi vaikeudet koettelemuksina, jotka ovat kasvattaneet sinua ihmisenä.

• Huomaa sisäiset ja ulkopuolellasi olevat voimavarat, sillä niitä on enemmän kuin arvaatkaan.

• Arvosta edistystäsi ja onnistumiasi ja kiinnitä huomiota niihin merkkeihin, jotka puhuvat sen puolesta, että olet oikealla tiellä.

• Ole tietoinen siitä mitä elämältä haluat ja tulevaisuudelta toivot.

• Usko, että ansaitset hyvän tulevaisuuden ja mitä raskaampi on menneisyytesi on ollut, sitä paremmalla syyllä.

• Ole armollinen itsellesi ja muista, että et ole yksin.

  Ben Furman: Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus

Minä olen kuka olen

En ole se, joka tahtoisin olla. En ole sellainen kuin minun pitäisi olla. En ole äitini toiveiden mukainen. Enkä taatusti ole sama henkilö kuin ennen. Olen kuka olen.

Sinä olet kuka olet

Sinä et ole sellainen ihminen jollaista minä tarvitsisin. Sinä et ole sellainen kuin ennen olit. Sinä et ole sellainen kuin minulle sopii. Sinä et ole sellainen kuin tahtoisin. Olet kuka olet.

Jorge Bucay: Parantavat tarinat

En halua sanoa, että keskenmenot olisivat opettaneet minulle jotain. Minusta kukaan meistä ei ole tälle maailmankaikkeudelle niin tärkeä, että häntä pitäisi opettaa oman lapsen kuolemalla. En koe olevani niin merkittävä ihminen, että minun opettamiseksi pitäisi riistää toisen ihmisen henki.

Keskenmenot ovat lähinnä pakon sanelemina laittaneet oivaltamaan joitakin asioita.

Olen tajunnut omakohtaisesti sen ettei lasta voi koskaan korvata toisella lapsella. Kokemusta ei voi koskaan korvata toisella kokemuksella. Kaikki tapahtumat ovat aina ainutkertaisia. Siksi asioilla on järjestys... ensimmäinen, toinen, kolmas jne. Koska toisen raskauden aikana yritin mielessäni saada siitä jotain hyvitystä ensimmäisestä km:sta. Ja ihmettelin miksei mieli suostu moiseen. Mutta eihän se voikaan suostua, ensimmäinen on aina ensimmäinen, toinen aina toinen. Toisella et voi korvata ensimmäistä. Et vaikka kuinka yrität. Tämän asian sisäistämisellä on ollut suuri merkitys sille, että olen antanut itselleni luvan jälleen haaveilla vauvasta. Siitä kolmannesta. Minun ei tarvitse tulla raskaaksi, jotta saisin hyvitystä kokemistani menetyksistä. Mahdollinen uusi raskaus ja lapsi ei koskaan tule korvaamaan aiempia. Tämän ymmärtämisellä (toivottavasti) vapautan mahdollisen tulevan lapseni kaikista niistä paineista ja täyttämättä jääneistä toiveista, joita km:t ovat minussa herättäneet.

Olen myös oivaltanut, ettei toistuvatkaan keskenmenot "opeta" suhtatumaan niihin mitenkään kypsemmin. Jokainen keskenmeno on yhden maailmanloppu. Sen maailman, jossa meillä olisi ollut lapsi. Koska ensimmäisen km:n jälkeen kuvittelin tietäväni km:sta kaiken. Olinhan sen kerran jo kokenut, kyllähän sitä kerrasta pitäisi oppia. Vaan ei. Toinen keskenmeno pudotti aivan yhtä syvään kuoppaan, oli aivan yhtä syvä kriisi, ellei vielä pahempi.

Vielä ei ole mennyt ainuttakaan päivää, etten olisi meidän pieniä enkeleitä muistellut.... Ja senkin olen ymmärtänyt ettei näistä pääse yli. Näiden kanssa on vain elettävä. Hyväksymään tapahtunut. Ja tapahtuneen hyväksyminen ei tarkoita sitä, että tapahtunutta pitäisi pitää oikeudenmukaisena. Siinä se hiuksenhieno ero, jonka olen oivaltanut. Minun ei koskaan tarvitse pitää tapahtuneita asioita oikeudenmukaisina jotta voisin ne hyväksyä. Elämässä on pakko hyväksyä myös epäoikeudenmukaiset asiat. Koska sitä elämä on. Epäreilua.

Oivalluksiin auttaneita kirjoja:

Ulla Järvi; Syntymätön

Rita Kreula; Kuvittelenko, vai kuoliko jotain?

Simpukka ry; Odotus muuttui menetykseksi Keskenmeno-opas lapsettomuuden kokeneille  ja Kun lasta ei kuulu
Opas läheiselle  

...Seitsemän askeleen ohjelma sinulle, jolle monet asiat aiheuttavat huolta. Aivan mahtava kirja! Kertakaikkiaan.

Olen lukenut sitä nyt muutamana päivänä ja ollut siitä asti loistavalla tuulella  Mikä siinä kirjassa sitten oikein viehättää juuri minua? Että miten voikin olla osuva kuvaus itsestä, melkein koko opus! "Pyöriikö päässäsi kauhufilmi, jossa parisuhteesi suuntaa suoraan karille? Kasvatteletko yön pimeydessä pienestä murheesta mehevän katastrofikuvaelman? Olet ilmeisesti täysverinen huolien hautoja." Kyllä, kyllä, kyllä! Se olen minä. Juuri minä!

Tuntuu aivan naurettavan helpottuneelta, että maailmassa on joku (aika monikin) muukin joka ajattelee juuri noin. Pelkää, jossittelee, hautoo, vatvoo, kuvittelee, ajattelee, murehtii, luulee, epäröi..... Minä en olekaan yksin!

Kirjassa on useita testejä, joilla voi mitata oman huoliprofiilinsa. Eräässä näistä eli epävarmuuden sietokyvyn mittarissa sain tulokseksi 112 pistettä. Ja lainaus kirjasta: " Yli 70 pistettä kertoo, että henkilöllä on suuria vaikeuksia sietää epävarmuutta." Hah! Ja kaikkien testien yhteistuloksena; olen vaikea krooninen murehtija. Tuo nyt oli kyllä selvillä jo ennen testejäkin...

Nyt vain rivakkaa lukua kohti loppua ja oppeja miten noita huolia hallitaan. Näppärää!

(vaan toteutus saattaakin olla hieman haasteellisempaa...)